LITMIR.BIZ

Скачать книгу

kertonut se kunnianarvoinen rouvasihminen, jolla on ollut onni johtaa hänen kasvatustaan. Mutta hän on joka suhteessa hyvin herttainen ja on usein suvainnut ajaa ponyvaljakoillaan minun halvan asuntoni ohitse."

      "Joko hänet on esitelty hovissa?16 En muista nähneeni lehdissä hänen nimeään esiteltyjen naisten joukossa."

      "Hänen hento terveydentilansa estää valitettavasti häntä oleskelemasta Lontoossa ja on sen kautta, kuten minulla oli kerran onni mainita Lady Catherinelle itselleen, riistänyt Englannin hovilta sen kaunoisimman hohtokiven. Hänen armonsa tuntui hyvin mielistyvän kohteliaisuuteeni; ja te voitte arvata, kuinka onnelliseksi minä tunnen itseni, kun tuolloin tällöin saan alamaisesti esiinkantaa tällaisia pikku imarteluja, joista kauniimpi sukupuoli niin paljon pitää. Olen useammin kuin kerran huomauttanut Lady Catherinelle, että hänen viehättävä tyttärensä on syntynyt kantamaan herttuattaren kruunua. Tuollaiset pikku mairittelut tuntuvat hyvin miellyttävän hänen armoaan; ja omasta puolestani tunnen olevani velvollinen kohteliaisuudellani palkitsemaan hänen minulle osoittamaansa suopeutta."

      "Te näytte olevan hyvä ihmistuntija", sanoi hra Bennet, "ja voitte pitää itseänne onnellisena omistaessanne niin sujuvan imartelun lahjan. Sallikaa minun kysyä, syntyvätkö nuo kohteliaisuutenne hetken innoituksesta, vai ovatko ne pitkältä harkitun sepittelyn tuotteita?"

      "Tavallisesti ne pulpahtavat kielelleni valmistelematta seurustellessani ylhäisen emäntäni kanssa; mutta vaikka niitä joskus huvikseni sorvailen ja veistelen etukäteenkin, niin koetan antaa niille niin satunnaisen sävyn kuin mahdollista."

      Hra Bennet oli täysin tyytyväinen vieraansa tarkasteluun. Hänen serkkunsa oli aivan sellainen hölmö kuin hän oli odottanutkin; ja hän kuunteli tämän mahtipontista lavertelua mitä vilpittömimmällä nautinnolla, jonka hän osasi tarkoin salata ympäristöltään. Ainoastaan Elizabethin kanssa hän välistä vaihtoi huvitetun silmäyksen.

      Teen juotua hra Bennet arveli saaneensa tarpeeksi tästä huvista ja oli iloinen kun pääsi vieraastaan eroon, kehoitettuaan häntä lukemaan ääneen jotakin talon naisille. Hra Collins oli siihen oitis valmis, ja kirja tuotiin esiin, mutta katsahtaessaan sen kansilehteen hän kimmahti kauhistuneena taapäin ja selitti juhlallisesti, että hän ei koskaan lukenut romaaneja. Talon kirjastoa kaiveltiin läpikotaisin, ja vihdoin keksittiin jokin saarnakokoelma. Lydia haukotteli jo kun hän avasi kirjan; ja ennenkuin hän oli vielä kerinnyt paukuttamaan kolmeakaan sivua, keskeytti tytön hepsakka hänen lukunsa huudahtaen:

      "Tiedätkös mitä, äiti, eno Philips sanoi aikovansa antaa potkut rengilleen Richardille. Jos hän sen tekee, niin eversti Forster ottaa Richardin palvelukseensa. Minä lähden huomenna Merytoniin ottamaan selvää onko siinä perää, ja samalla saan kuulla, milloin herra Denny palaa takaisin Lontoosta."

      Lydia sai ankaran varoituksen hillitä paremmin kieltänsä, mutta hra Collins pani ilmeisesti hyvin loukkaantuneensa kirjan kiinni ja lausui rankaisevalla sävyllä:

      "Olen usein pannut merkille, kuinka vähällä mielenkiinnolla nuoret neitoset lukevat ja kuuntelevat vakavia kirjoja, vaikka ne ovat kirjoitetut yksinomaan heidän sielunsa parhaaksi. Se ihmetyttää minua suuresti, sen tunnustan, sillä varmastikaan ei mikään ole heille niin suureksi ajalliseksi ja iankaikkiseksi hyödyksi kuin hengellinen opetus. Mutta en tahdo enää tämän pitemmältä rasittaa nuorta serkkuani."

      Kääntyen sitten talon isäntään hän tarjoutui tälle toveriksi lautapeliin. Hra Bennet suostui siihen mielellään, huomaten parhaaksi jättää tyttärensä kihertelemään keskenään syrjässä. Rva Bennet ja hänen vanhemmat tyttärensä pyytelivät anteeksi Lydian ajattelematonta keskeytystä ja lupasivat, ettei sellaista enää sattuisi, jos hän tahtoi jatkaa lukuaan; mutta hra Collins vakuutti, ettei hän suinkaan kantanut pitkävihaisuutta lapsellista serkkuaan kohtaan, ja istahti hra Bennetiä vastapäätä lautapelin ääreen.

      XV LUKU

      Hra Collins ei todellakaan ollut mikään erityisen viisas mies, siinä oli hra Bennet oikeassa, ja hänen luontaisia vajavaisuuksiaan oli kasvatus ja seuraelämä varsin vähän korjannut. Suurimman osan elämäänsä hän oli viettänyt oppimattoman ja ahneen isänsä silmien alla; ja yliopistossakaan hän ei tutkintolukujensa ohella ollut paljonkaan seurustellut tovereitten kanssa. Isä oli kasvattanut häntä nöyryyteen, mutta oma heikko päänsä oli hänessä vahvistanut luontaista itsetuntoisuutta, jota sitten odottamaton onnenpotkaus oli mahtavasti paisuttanut. Hyvä sallima oli johtanut hänet silloin avoimeksi joutuneeseen Hunsfordin kirkkoherrantoimeen, ja hänen ylenmääräinen kunnioituksensa mahtavan emäntänsä ylhäistä säätyä kohtaan ynnä hänen korkea käsityksensä omasta hengellisestä asemastaan ja oivallisista sielunpaimenlahjoistaan oli kehittänyt hänen sielussaan merkillisen sekoituksen itsetuntoa, mahtipontisuutta ja nöyristelevää alamaisuutta.

      Päästyään nyt hyville tuloille ja sievän pappilan isännäksi oli hänen aikomuksensa astua pyhään aviosäätyyn. Ja itse asiassa oli Longbournin-matkan tarkoituksena katsella, oliko täkäläisessä tytärparvessa hänelle sopivata vaimoa, joka vastaisi hänen ja hänen suojelijattarensa korkeita vaatimuksia. Tällä tapaa hän aikoi heistä "murhetta pitää" riistäessään heiltä heidän isänperintönsä; ja hänestä se oli kerrassaan oivallinen suunnitelma, älykäs ja jalomielinen hänen puoleltaan ja kehumisen arvoinen maailman silmissä.

      Hänen suunnitelmansa ei suinkaan horjunut, kun hän pääsi tyttöjä näkemään. Vanhimman neiti Bennetin viehättävät kasvot saivat hänet oitis tekemään valintansa. Hänen perinpohjaisuutensa mukautui mieluusti noudattamaan vanhaa ohjesääntöä: "Päästä on pino alettava". Huomenissa hänellä oli kuitenkin aihetta vaihtaa valintansa esinettä; sillä hänen jouduttuaan emäntänsä kanssa ennen aamiaista rattoisaan kaksinpuheluun ja hänen kehitettyään tälle lähemmin suunnitelmaansa oli rva Bennet ystävällisin hymyin ja silmäniskuin torjunut vanhinta tytärtään uhkaavan hyökkäyksen. Mitä hänen nuorempiin tyttöihinsä tuli, niin olivat näiden sydämet vielä vapaat, sikäli kuin hän tiesi; mutta Janen suhteen hänen oli mainittava – ainakin näin kahdenkesken viitaten – että tämä oli jo miltei kihlattu toiselle.

      Hra Collins sai ajatuksissaan vaihtaa Janen Elizabethiin – ja se vaihdos oli pian tehty – sillä aikaa kuin rva Bennet kohenteli tulta uunissa. Elizabeth oli vanhimman jälkeinen ja miltei yhtä sievä kuin tämä, ja kelpasi siis hyvin hra Collinsille Janen puutteessa.

      Rva Bennet käsitti ja osasi oivallisesti arvostaa hänen viittauksensa ja riemuitsi mielessään, että hän kohta voi naittaa kaksi tytärtään yht'aikaa. Ja sulhaskokelas, jota hän vielä edellisenä aamuna ei ollut tahtonut nähdäkään, löysi kaikin puolin armon hänen silmissään.

      Lydia ei ollut unohtanut aikomustaan kävellä Merytoniin, ja kaikki sisaret, Marya lukuunottamatta, suostuivat lähtemään hänen kanssansa; ja heidän isänsä tyrkytti heille hra Collinsin ritariksi, tahtoessaan kaikin mokomin päästä eroon vieraastaan ja hautautua kirjastonsa yksinäiseen rauhaan.

      Matkalla serkku haasteli mahtipontisesti Hunsfordin pappilan ihanuudesta ja sen tulevan emännän onnesta, tyttöjen kohteliaasti vastaillessa hänelle ja salaa hihittäessä toisilleen. Kauppalaan tultua nuorempien sisarusten huomio kuitenkin kääntyi hänestä vilkuilemaan kaduilla kulkevia upseereja tahi tarkkailemaan uusia päähinemalleja ja musliinikankaita puotien näyteakkunoissa.

      Mutta kaikkien neitosten huomio kääntyi yht'äkkiä mitä ylväimmän näköiseen nuoreen herraan, jota he eivät olleet vielä koskaan täällä nähneet ja joka lähestyi toisella katuvierellä erään upseerin rinnalla. Upseeri oli sama hra Denny, jonka paluuta Lontoosta Lydia oli juuri tullut tiedustelemaan, ja hän kumarsi naisille ohimennessään. Tuntemattoman herran kauniit kasvot ja komea ryhti herättivät kaikkien huomiota. Kitty ja Lydia päättivät ottaa siitä selon, ja tehden asiaa kadun toisella puolella olevaan puodinakkunaan he ennättivät parahiksi jalkakäytävälle, kun molemmat herrat ympäri pyörrettyään joutuivat samaan kohtaan. Hra Denny kävi oitis puhuttelemaan heitä ja pyysi lupaa esittää ystävänsä hra Wickhamin, joka oli edellisenä päivänä saapunut hänen kanssaan

Скачать книгу