Kyökissä: Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä - Benedix Roderich

Скачать книгу

enemmän kuin kohteliaisuutta.

      HANNA. Minkätähden sitä minulta odotatte?

      ALFONS. No, no, Hanna. Nyt en ymmärrä sinua.

      HANNA. Tiedätte varsin hyvin mitä tarkoitan.

      ALFONS. En todellakaan tiedä – selitä mulle!

      HANNA. Ettekö vetäisi samasta nuorasta herran kanssa, joka niin minua kiusaa?

      ALFONS. Joka sinua kiusaa?

      HANNA. Älkää olko olevinanne! Kukas tuopi mulle ehtimiseen, vaikka löytyy neitsyt talossa, herralta takkeja, kauluksia, mansetteja ja semmoisia, joihin mun täytyy välistä pistää nappi kiinni, välistä ommella ratkennut sauma?

      ALFONS. Se on tosin synti, että niin kaunisten sormien täytyy neuloa, mutta mitä voin minä siihen?

      (Tahtoo ottaa häntä kädestä.).

      HANNA (lyöpi häntä kädelle). Pois käsi! Neulominen olisi kyllä paikallaan; mutta miksi minun aina täytyy itse viedä mitä olen ommellut herran tykö. Että hän kiusaa minua pyytämällä suudelmaa, että hän tahtoo minua syleillä ja että te, Alfons, sill'aikaa olette vahtina oven takana, se ei ole paikallansa, eikä ole oikein.

      ALFONS. No, no, mutta suudelma kaikessa kunniassa —

      HANNA. Se ei minua pahenna, mutta jos annan herran minua suudella, niin se ei olisi kunniallista.

      ALFONS. Hohoi! Kuka nyt on niin tyhjänpäiväinen? Katsos, Hanna, kerranhan elämässä vaan olemme nuoret, ja täytyyhän nuoruuttansa nauttia. Kun on niin kaunis kuin sinä, niin täytyy kauneudestansa nauttia; kun tulee vanhaksi, niin on kyllä vielä aikaa käydä siveäksi ja tekopyhäksi.

      HANNA. Hyi! ettekö häpeä puhua tuommoisia kunnialliselle tytölle.

      ALFONS (lähestyy häntä). Todellakin, Hannaseni, se on oikeaa elämän viisautta. Anna semmoisten tyttöjen olla vastahakoisia, jotka eivät ole niin kauniita kuin sinä.

3: mas kohtaus

      Edelliset, Rosamunda (ilmestyy salaa ja jää seisomaan perälle).

      ALFONS (jatkaen). Ei löydy mitään suloisempaa kuin rakkaus; mihin säästät sitä, kunnes rakkauden aika on loppunut?

      HANNA (ivalla). Olisinko siis todellakin kaunis?

      ALFONS. Kuuleppas vaan – niinkuin et sitä tietäisi! Totta sanoakseni, olen mielissäni siitä että olet vastahakoinen herralle, sillä tahtoisinpa paljoa mieluisammin itse kerran maistaa noita makeita huuliasi.

      HANNA (kuten äsken). Hoo-o – todellakin?

      ALFONS. Elämmehän samassa talossa; miksi emme siis olisi ystävät? Älä ole joutava nyt – ja todistukseksi ett'et ole mulle suutuksissa —

      (Tahtoo häntä syleillä).

      ROSAMUNDA (astuu väliin, murtaen teeskenteleväisesti ruotsia). Ahhaa, monsieur Alfons!

      ALFONS (itsekseen). Piru vie!

      ROSAMUNDA (yhä enemmän vihastuen). Vai näin – vai näin minun selkäni takana eletään?

      ALFONS. Mutta, Rosamunda, – ainoastaan pieni lystinteko.

      ROSAMUNDA. Kaunis lystinteko! Minä olen jo puoli tuntia seisonut tuolla takana ja kuullut kaikki!

      ALFONS. Mutta ethän toki luule mitään —

      ROSAMUNDA. Minä näin kaikki! Sinä olet kavaltaja, – pettäjä!

      (Soitetaan kaksi kertaa näyttämön ulkopuolella.)

      ALFONS. Kuule, sinua soitetaan, Rosamunda!

      ROSAMUNDA. Senkötähden olen hylännyt mitä loistavimmat apparansit ja pysynyt uskollisena sinulle, että tulisin palkituksi tuolla lailla? Sinä olet kiittämätön!

      ALFONS. Mutta kuule toki!

      ROSAMUNDA. Ooh, minä läpi katson sinut kokonansa. Mitä kahdessatoista vuodessa olen säästänyt kokoon – se sinua on houkuttanut, sentähden olet sinä kurtiseerannut minua, – rakkautta et ole koskaan ajatellut.

      ALFONS. Rosamunda —

      ROSAMUNDA. Minä läpi katson sinun plaanisi! Sinä tahdot minut naida, me panemme muka alkuun pienen galanterilafkan, jossa koko affääri makaa minun päälläni, ja sinä vietät laiskurin päiviä. Ehkä pitää minun vielä reqvireerata kauniita puotimamselleja sinulle suudeltaviksi, sill'aikaa kun minä saan hankkia leipää suuhusi.

      ALFONS. No, mutta aivanhan olet sokea nyt pelkästä vihasta.

      ROSAMUNDA (puhuu selvästi suomea; hirveän vihoissaan). Enkö ole oikeassa, sinä ryökäle mies, joka noin pirullisesti palkitset rakkauteni? —

      (Soitetaan kaksi kertaa.)

      ALFONS. Jo soitetaan taas.

      ROSAMUNDA (selvällä suomella). Meidän välimme on loppunut, mutta sinä – tyttö-hetale – olet myöskin lopussa.

      HANNA (joka tähän asti on hiljaa itsekseen nauranut, yht'äkkiä säikähtäen). Mutta mitä taidan minä —

      ROSAMUNDA (murtaen taas tästä lähin ruotsiksi). Sun pitäisi hävetä tuommoisena kypsymätönnä tyttönä tuolla lailla houkutella tykösi miehiä!

      HANNA. Minäkö häntä houkutellut?

      ROSAMUNDA. Luuletko että sentähden, että olet minua pari vuotta nuorempi, olisit pulskempi? Hä? – Ooh, tuo lienee hyvin helppoa tuolla tavoin rakastella yhtä ja toista ja tehdä yhtä ja toista ja ottaa vastaan lahjoja herralta!

      HANNA. Kuka semmoisia minusta puhuu?

      ROSAMUNDA (kiehuen vihasta ja hyvin nopeaan). Minä, minä, minä. Minä tiedän kaikki! Herran kanssa sinä rakastelet, monsieur Alfonsia sinä houkuttelet luoksesi ja rehellistä Juhoasi sinä petät, – mutta se on loppuva. Armollinen fröökynä tulee saamaan tietää kaikki. Jos kohta hän onkin ainoastaan herran sisar, on hänellä kuitenkin valta talossa, sillä hänen veljensä on jättänyt hänelle koko huone-ekonomian ja on itse vaan omissa affääreissään. Ja armollinen fröökynä katsoo paljon siveyden ja siivouden päälle, ja tahdonpa nähdä, tuleeko hän kärsimään talossaan tyttöraiskaa, joka kaikkia miehiä eskometeeraa. Herre jestandes, jos herran morsian, fröökynä Noora, saisi semmoista tietää! Ei, talo on puhdistettava, ennenkuin hän ambarkeeraa – Ooh, minun sanani päälle panee armollinen fröökynä suuren painon, – saadaanpa nähdä, kuka täällä voiton pitää, sivistynyt kamarineitsyt vai semmoinen maalaisletukka kuin sinä. Minä laitan sinut pois talosta, luota siihen!

      (Soitetaan kaksi kertaa.)

      Jaa, jaa, ja' kommer – Muista minua vaan, sinä kana korpimetsistä, et viikkoakaan enää ole täällä! Oo rövoaar!

      (Poistuu).

      HANNA (itkien). Ilkeä – tuolla tavalla kohdella rehellistä tyttöä!

      ALFONS. Ole huoleti, Hanna!

      HANNA. Ja se on teidän syynne! Mitä ajattelee nyt fröökinä minusta?

      ALFONS. Rosamunda on vihainen kissa! Minä en enää piittaa hänestä! Kuules, Hanna, Juho ei kuitenkaan sovi sinulle – sinä olet fiini tyttö ja hän röyhkeä tallirenki! Heitä hänet hiiteen! Herra on luvannut minulle oivallisen paikan rautatielle, hänellä on mahtavia tuttavia ja niin palkitaan uskolliset palvelijat. Ota nyt koetteeksi minä!

      (Mielii häntä syleillä).

4:jäs kohtaus

      Edelliset. Juho (esiintyy salaa).

      HANNA. Antakaa mun olla!

      ALFONS. Pyyhi pois kyyneleesi. Kauniit silmäsi käyvät niin rumiksi, kun itket ne punaisiksi. Tule tänne, tyttöseni, ja ole ystävällinen taas.

      HANNA. Minulla ei ole teidän kanssa mitään tekemistä!

      ALFONS. No, suudelma sovinnoksi!

      (Mielii häntä syleillä.)

      HANNA. Minä huudan!

      JUHO

Скачать книгу