LITMIR.BIZ

Скачать книгу

ruhtinan ystävä.

      Toinen kohtaus.

      Entiset. Taimur (tulee ja kättelee Aslakkia).

      Taimur. Hän jätti minun. Se hirveä teko on tehty. Ah! miksi se ei kohdannut minua!

      Aslak. Herra Jumala! ja ette te voineet sitä estää!

      Taimur. Tarvitsenko minä syyttämisiä! Enkö minä tehnyt kaikki mitä ihminen tehdä voi, mutta kuuluiko siinä minun sanani. Se oli hänen surmansa, joka häntä sinne veti!

      Aslak. Unhottakaa nyt pois se hirmuinen tapaus.

      Taimur. Minä unhottaa! Ei milloinkaan voi minulta unohtua se kuolema, jonka nyt näin. Viimeiseen hetkeen minä seisoin hänen vieressä. Hänen viimeiset sanat viilivät minua kun veitsellä: "elä itke, ystävä, sanoi hän; minä kuolen mielelläni, sillä minulle ei ollut sallittu sitä, joka minulle oli rakkain tässä maa-ilmassa. Isäni antakoon anteeksi, että erosin hänestä ilman jää-hyväisittä; näytä hänelle tämä kuva, niin hän ymmärtää kaikki". (Vetää poveltaan kuvan.) Tätä kuvaa hän vielä katseli ja suuteli tulisesti ja itki. Sitte työnsi sen minulle, ja silloin hänen kaulansa katkesi. Ah, hirmuinen näkö! (Viskaa lattialle kuvan.) Helvettiin nyt sellainen kuva! minä polen sen jalkoini, ja pakenen pois tästä kauhistuksen maasta sinne, missä ihmisen korvat ei kuule, kun itken sitä ystävää, jonka kadotin.

      (Menee raivossa ulos.)

      Kolmas kohtaus.

      Purdovar. Aslak.

      Aslak. Nyt sen kuulitte, ruhtinas.

      Purdovar. Minä olen ihan hämmästynyt. Mutta miten paljas hengetön kuva on voinut sen vaikuttaa. (Tahtoo ottaa kuvan ylös.)

      Aslak. Jumalan tähden, ruhtinas, te olette kuoleman!

      Purdovar. Kuin, olet sinä hulluna? Paljas kuva! minä tahdon nähdä sen hirveän kauneuden. (Tempasee käteensä kuvan.)

      Aslak. Se on mahdoton, ruhtinas, te olette hurjana, minä en voi sitä sallia, te olette hukassa!

      Purdovar. Sinä olet hullu, Aslak, luuletko minua niin heikoksi? Yhdenkään naisen silmät eivät ole voineet minua liikuttaa, sen vähemmin tuo hengetön kuva.

      Aslak. Mutta kuitenki, hyvä ruhtinas! minä rukoilen, antakaa se nyt olla, elkää sitä katsoko.

      Purdovar. Mitä hurjutta! sinä suututat minun. (Työntää pois Aslakin ja katsahtaa.) Jumalani!

      Aslak. Voi minua onnetonta!

      Purdovar. Aslak! (Tahtoo jotain sanoa, vaan unohtuu jälle katsomaan.)

      Aslak. Jumala sen tietää, ettei se ole minun syyni!

      Purdovar. Noissa suloisissa silmissä, tuossa hempeässä näössä ei voi olla sitä julmuutta, josta puhelit.

      Aslak. Onneton, mitä te nyt sanotte! Tuhat kertaa ihanampi kuin se kuva on Selima itse. Kukaan maalari ei ole voinut kuvata hänen totista ihanuutta, mikään kieli ei voi kertoa hänen silmäinsä suloutta. Oh, ruhtinas! viskatkaa pois se onneton kuva, ja elkää antako sen näön myrkyttää teidän nuorta elämäänne!

      Purdovar. Turhaan sinä koet minua säikyttää. Mitä koko tämä elämäni maksaa, jos en saa häntä! Minä tahdon tuon ihanimman vaimon tahi menetän pääni. Mutta Aslak! luuletko sinä, että minä, ennenkun tuomio lankee, saan nähdä hänen kasvonsa? (Uusi rummun lyönti kuuluu.)

      Aslak. Kuulkaa, katsokaa, ruhtinas, ja paetkaa! Sen äsken mestatun päätä nostetaan tuohon kauhistavaan torniin. Minä luulen näkeväni teidän oman päänne sen yläpuolella… Paetkaa, paetkaa ruhtinas!

      Purdovar. Sinun pelkosi on turha, Aslak! Jos meitä säikyttäisi kaikki ne päät, mitkä ovat katkenneet jalon aikomuksen tähden, luuletko sinä, että mitään suurta ja jaloa työtä maa-ilmassa tapahtuisi? Ihanimmat voitot, Aslak, ovat ne, mitkä me hengen vaarassa voitamme. Ja kun kerran häntä rakastan, mitä koko elämäni maksaa, jos häntä en saa? Ole siis huoletta, ystäväni! minä en unhota sinua, jos arvoitukset selitän. Nyt hyvästi!

      Aslak. Ei, ei, ruhtinas, te ette saa mennä, minä rukoilen, hoi, vaimo hoi, Margiana! tule sinäki, pidätä, elä laske! Ah! hän menee! Voi minua onnetonta!

      (Esi-rippu lankee.)

      TOINEN NÄYTÖS

      (Keisarin linnassa.)

      Ensimäisen kohtaus.

      Pampu. Rimpi.

      Pampu (sauva kädessä). Liikkukaa nyt sukkelaan! Asetelkaa kaikki paikoilleen! Keisari tulee istumaan tuossa ja tällä puolella hänen ihanuutensa, se minun ruhtinattareni.

      Rimpi. Kuin Pampu! mitä te meinaatte? mitä se sellainen kiire taas?

      Pampu. Ja tuohon pankaa istuimet niille viisaille tohtoreille! Ne eivät täällä mitään toimita, mutta heidän pitkät parrat pitää olla, missä viisautta tarvitaan.

      Rimpi. No sanokaa, mistä se puuha taas tuli?

      Pampu. Mitä ja mistä! Sitä ja siitä, kun keisari ja hänen suurin armonsa, minun ruhtinattarein sekä ne viisaat tohtorit tulevat diivaniin. Yhden ruhtinan kaulaa syyhyttää taas tulla päätänsä lyhemmäksi.

      Rimpi. Mitä? siitä on tuskin kolme tuntia kun viimeinen sai osansa.

      Pampu. Jumalan kiitos, meidän asiat kulkevat hyvästi!

      Rimpi. Ja siitä te voitte kehua, sillä hirveällä työllä!

      Pampu. Miks ei, miksi minä sillä en kehuisi? Sillä, näät sinä, Rimpi, joka uuden kosijan aikana linnassa paistetaan hää-kokkarat valmiiksi, se on kerran sellainen tapa, ja tähteet niistä annetaan meille. Kuin monta päätä, niin monta juhlaa meillä!

      Rimpi. Se on kauhistava! Sellaiset ajatukset ovat yhtä mustat kuin sinun naamasi. Jos sinä olisit oikea ihminen, sinä et voisi niin haastaa. Eikö sinua yhtään säälitä ne ihmis-parat?

      Pampu. Säälitäkkö? ken hiis heitä tänne käskee? Ja luuletko sinä, että me otamme keltään päätä, kellä sitä tänne tullessa on ollut? Ei suinkaan, he ovat jo ennen aikojaan sen hävittäneet.

      Rimpi. Viisas laitos, oikein viisas! hakata päät poikki niiltä sieviltä ruhtinoilta, jotka ovat tehneet sen kunnian ja tulleet kosiin, siksi etteivät ole arvanneet kolmea arvoitusta!

      Pampu. Se ei ole niinkään hullusti kuin luulisit, ystäväni! se se onkin oikein sukkela keino, jos tahdot tietää. Jokainen osaa kosioida, ja se on hyvin lysti ajaa kosissa ja pitää hyviä päiviä morsiamen kotona. Vaan se ei ole niinkään lysti olla rahtöörinä kaikille löyhkille, jotka ojentavat kätensä tavoittamaan ihaninta naista. Toinen olisi heille pannut jotki ehdot, mietintä-ajat ja muut toimitukset. Meidän ruhtinatar pani kolme arvoitusta. Ne voipi jokainen, kellä on älyä, selittää lämpimässä tuvassa istuen, mutta löyhkiltä ne katkasevat pään pois, eikö se ole sukkela keino, vain miten, Rimpi?

      Rimpi. Minä arvelen, että moni voisi olla hyvä sulhanen ja oivallinen mies, mutta olla tottumaton sellaisiin kapineihin, kun teidän arvoitukset.

      Pampu. Se se onkin, ystäväni, jota ruhtinatar meinaa. Sillä, näät sinä, hän arvelee, että se on parempi kun naiset antavat miehillensä sellaiset arvoitukset ennen häitä kuin perästä häiden. Eikö se ole viisaasti tehty, ystäväni! Sillä, näät sinä, nyt he pääsevät yhdellä sivauksella koko asiasta. Mutta ne mies-raukat, jotka sellaiseen pulaan tarttuvat perästä häiden, ne ovat todellaki hukassa.

      Rimpi, Teidän keralla puhella on ihan turha. Minun nähdäni, arvoitukset voisivat olla arvoituksina, mitä varten hänen tarvitsee juuri mestata ne onnettomat, jotka niitä eivät arvaa?

      Pampu. Mitä varten, mitä varten? Sitä sinä et ymmärrä! Se on sen syvän viisauden tähden! Kyllä jokainen hölmö voisi tulla kosiin keisarin tytärtä, ja kun se ei menesty, palata yhtä kunniallisena kotiinsa. Kyllä se sinulle kävisi; mutta, näät sinä, maa-ilma ei ajattele niin. Joka niin suuria aikoo ja siinä ei menesty, joka tohtii kosioida keisarin tytärtä ja vähällä

Скачать книгу