LITMIR.BIZ

Скачать книгу

"mutta minä tuumaan että tuo lienee vaan Maijan Kaaperin juttuja."

      "Niin minäkin luulen, mutta olisi se sentään parempi kuulustaa asiaa ensin. Jos siinä olisi vähänki perää, niin en minä ainakaan lähde kaupunkiin", vakuutti Mikko.

      "No saakeli tuota!" innostui Nietulan Aatami sanomaan. "Mistä sitä kukaan tietää perään kysyä. Kun viinaa tulee, niin me ja'amme sen hyvässä hiljaisuudessa. Kuka sitä sakottamaan rupeaisi!"

      "Ettäkö minä rupeaisin vastoin esivallan lakia tekemään?" kysyi Mikko painolla, ja jatkoi, kun ei toinen ruvennut vastaamaan:

      "Saat kääntää ennen kirkon nurkan nurin."

      Toiset hymyilivät, eivät ruvenneet vastustamaan Mikon ajatusta, sillä he uskoivat että hän puhui sitä mitä hän ajatteli.

      Mutta Nietulan Aatami sanoi, että se on turhaa peljätä sellaista lakia, jota ei olemassakaan ole.

      Toiset miehet tuunailivat, arvelivat sinne tänne ja rupesivat viimein yksimielisesti hokemaan:

      "Hm. – No niin. – Kyllähän se niin on ettei sellaista lakia ole."

      Ja kun asiaa oikein monipuolisesti harkittiin, niin Rantalahden Mikkokin tuli vakuutetuksi, että Maijan Kaaperi oli vaan juttuja lasketellut.

      "Vai ei muka ihmiset saisi yhdessä ostaa viinaa … yhdessä tahi yksin, kuinka kullekin parhaiten soveltuu! – Kuka hullu ostaisi yksin viittäkolmatta kannua! ja … ja…" Ukot rupesivat oikein makeasti nauramaan… Ihan hullusti oli Maijan Kaaperi taas kerran saanut heitä narrata, arvelivat.

      * * * * *

      Rantalahden Mikko tuli kaupungista. Alkoi kokoutua kylänmiehiä kaupunki-tuliaisille.

      "Kylläkö möivät viisikolmatta kannua yhdelle miehelle?" alkoivat naapurit kysellä ja hymähtelivät vielä tuolle Kaaperin jutulle.

      "No sen tietääkin!" huudahti Nietulan Aatami. "Kun rahan syrjää näyttää, niin lujassa pitää olla jos ei lähde."

      Kaikki nauroivat, uteliaina odotellen mitä selvitystä asiaan Mikko itse antaisi.

      "Sainhan tuota", hän vihdoin sanoi, mutta ei ryhtynyt sen pitempiin selvityksiin. Kyllä näytti siltä, kun olisi miehellä ollut jotain enemmänkin sanottavaa. Mutta suunsa piti vaan kiini ja antoi toisten arvioida. Rupesi sitten viinaa jakamaan.

      Mutta toisia ihmetytti Mikon käytös, kun toimi rehellisesti ostetun tavaran jaossa niin hajamielisesti ja epäröivästi, kun olisi varustettua kalua mitannut. Rupesivat arvelemaan, ettei kaikki asiat ole niin kuin olla pitää. Puhe hiukan tukahtui ja katseltiin vaan viinanjako-touhua.

      "Mahtanut ryypyn ottaa", arvelivat toiset Mikosta.

      Vaan kuinka lie sattunutkaan siten, että juuri kuin Nietulan Aatami piti itseänsä varten mittaa alla ja Mikko siihen tynnöristä vakavasti loritteli, astui nimismies jahtivoudin ja erään lautamiehen kanssa tupaan.

      Tuo tapaus teki kylänmiehiin vähän ikävän vaikutuksen. RantalahdenMikon käsissä rupesi tynnöri itsestään huiskumaan ja tutisemaan niinettä viina alkoi solittaa sinne tänne, kahden puolen mittaa, joka taasAatamin käsissä huljui.

      "Äläs … äläs! … nyt menee maahan!.."

      Aatami koetti kaksin käsin pidellä mittaa, mutta yhä hullummaksi asia kävi: viina juoksi lattiaan kun noiduttu.

      "Kaa! … kaa!.." hoki hädissään Aatami ja koki tutisevin käsin pitää mittaa kohdallaan.

      "Aivanhan te kaadatte maahan!" Erkin täytyi mennä hätään ja nostaa tynnöri pystöön ettei kaikki maahan juoksisi.

      "Mitäs tämä meno on?" rupesi nimismies kyselemään ja astui lempeästi hymyillen miesten keskelle. Rantalahden Mikko katsahti salaa herraan, samassa tunsi hän kuuman hien rupeevan tippumaan alas otsalta. Sitä alkoi hän mekon hijalla tuhria.

      Ei kukaan puhunut mitään. Kylän miehet vilkkuilivat salaa nimismieheen ja taas Rantalahden Mikkoon, ryähtelivät, muuttelivat jalkojansa, pistelivät sammuvia piippuja taskuihinsa ja loivat tuon tuostakin vauhkoja katseita viinalekkuihinsa jotka tyhmän näköisinä töröttivät lattialla ruunun palvelian jaloissa. Eivät mokomat ymmärtäneet näkyvistä kadota… Vielä olivat isäntänsäkin tällaiseen pulaan saattaneet…

      Nimismies astui likemmäksi Mikon tynnöriä ja kopautti siihen sauvallaan.

      "Kuka teistä on tätä viinaa ostamassa ollut?" hän kysyi.

      "Minä", mörähti Rantalahden Mikko kohta.

      Nimismies katseli Mikkoa … oli mielestänsä kovin juro mies.

      "Nämät lekkerit ovat teidän?" Hän kääntyi toisiin kylän miehiin ja kopuutteli lekkereitä sauvallaan.

      Ei kukaan vastannut, pois päin vaan kääntyilivät.

      "Kaikille se on yhteistä", sanoi taas Mikko.

      Nimismies ei ruvennut ollenkaan kiukkuansa purkamaan, rauhallisesti vaan alkoi sanoa:

      "Lienee parasta, että kaikki tuohon tynnöriin takaisia kaadellaan, sillä se on minulle sopivampi hoitaa, kun kaikkia noita lekkuja. Minä nimittäin otan tämän viinan takavarikkoon ja te", hän viittasi Mikkoa, "tulette oikeudessa vastaamaan, olemisesta yleisölle avullisena viinan myynnissä."

      Mikon käsi vapisi, kun hän sen nosti otsallensa, ikään kuin tuskaa poistaaksensa.

      "Oliko se sittenkin niin, kuin se Maijan Kaaperi sanoi", hän värisevällä äänellä virkkoi.

      "Jaa, mitä?" kysyi nimismies.

      "Tässä vaan tuo Maijan Kaaperi kertoi." Ja Mikko jutteli nimismiehelle, miten Maijan Kaaperi oli kertonut ettei viinaa saa ostaa joukolla yhteen, mutta etteivät he olleet uskoneet.

      "Mahdoitte uskoa", sanoi nimismies.

      Nietulan Aatamin luonto rupesi jo nousemaan.

      "Mitä h – ttiä! kuka sen sellaisen asetuksen on tehnyt?"

      Nimismies ei viitsinyt vastata, kysymys oli kovin tyhmä. Miehiänsä vaan käski viina-astian ulos viemään.

      Toisetkin kyläläiset uskalsivat jo pihalla ruveta puhumaan.

      "Tuota, milläs tavalla sen 25: tta kannua sitten saa ostaa jos ei sitä jakaa saa väliinsä?" kysyi Ollilan Hentrikki.

      Nimismies rupesi hyväntahtoisesti selittämään viina-asetusta. Hän sanoi, että, jos teillä on perheessänne niin ja niin monta henkeä, niin te saatte ostaa 25: tta kannua, mutta jos ei ole, niin saatte tyytyä ostamaan niistä puodeista, joissa myydään kannuttain. "Mutta yhdessä ei saa ostaa, eikä toinen toiselle tuoda", hän sanoi.

      "Mutta se maksaa enempi niissä kannun-puodeissa", muistutti Erkki.

      "Enemmän maksaa, paljon enemmän!" huusi Aatami.

      "Ei auta. Joka juo, ja viinaa tarvitsee, maksakoon hyvän hinnan", ilkkui nimismies.

      "Mutta minä en ymmärrä", sanoi Ollilan Hentrikki, "mitä vahinkoa siitä olisi, jos toinen saisi toiselle tuoda viinaa. Onpa se vähän ilkeätä jos tätä naapurin Mikkoakin nyt sakotetaan, kun ei ole mies ennen ikänä käräjissä ollut ja nytkin aivan meidän kehoituksesta lähti kaupunkiin yhteiselle asialle, ja jos se nyt noin hullusti menee."

      "Eikö herra vallesmannin sopisi jättää sitä asiaa sentään silleen." pyysi Erkki.

      Nimismies pudisti päätänsä ja sanoi ankarasti:

      "Ei käy laatuun. Jokaisen täytyy ehdottomasti lakia noudattaa."

      "Mutta minä en usko, että siitä tulee sakkoa!" alkoi Nietulan Aatami väittää. "Katsokaas nyt", hän sanoi nimismiehelle, "jos me panemme täältä kylästämme miehen ostamaan meille jokaiselle yhdessä, esimerkiksi tarikoita, niin onko siitäkin sakkoa?"

      "Sinä mies teet minusta leikkiä, vai kuinka?" kysyi nimismies, ankarana astuen Aatamin eteen.

      "Enkä tee leikkiä … vai leikkiä." Aatami pakeni herran edellä.

      "No

Скачать книгу