LITMIR.BIZ

Скачать книгу

       Kummellund (itsekseen). Hitto vie, kutsumatta.

       Vesterkvist. Minä arvasin, että tulee vieraita, koska palvelijoilla oli niin paljon hyörinää siellä ulkona; ja majurin palvelija käyttäytyi hiukan kömpelösti, mutta minä autoin hänet jaloilleen taas; minä näin että palvelijat kantoivat sokerihyytelöjä edes ja takaisin – miten on, ottaako majuri hyytelöt Pol'ilta vai Davidson'ilta?

       Kummellund (erikseen). Täytyy todellakin löytyä jäätä vatsassa, voidakseen olla noin hävytön. (Kovaa). Tässä seison ja pidättelen herra Vesterkvistiä. – Teillä on varmaan hyvin paljon tehtävää näin iltapäivällä. (Aikoo mennä).

       Vesterkvist. Ei laisinkaan, herra majuri. Iltapäivät kulutan huvituksissa ja aamupäivät samaten.

       Kummellund. Niin, niin, mutta! Teillä on varmaan jotain erityistä asiaa minulle, koska olette noin vartavasten vaivanneet itseänne. Mutta eikö sopisi tulla jonain toisena päivänä, koska minulla nyt on niin – suokaa anteeksi – suokaa anteeksi, että minä – (aikoo taasen lähteä).

       Vesterkvist. Ei mitään erityistä asiaa, vaan kun kuulin, että majuri on jälleen saanut lankonsa kotiin monivuotisen poissaolon jälkeen, pistäysin sentähden ohikulkeissani sisään onnittelemaan. Se on varmaan hänen tähtensä kun tämä juhla tänään pidetään?